Tutustu lihakarjaan

Maukasta pihvilihaa, vastuullisesti

Lihakarjan keskeinen ominaisuus on lihaksikkuus. Liharotuinen eläin muuntaa tehokkaasti ruohon lihaksi. Eri liharotujen eläimistä saadaan erilaista lihaa: esimerkiksi lihan marmoroitumisen aste vaihtelee eri rotujen välillä.
Kotimaisessa naudanlihan tuotannossa eläimiä lääkitään vain eläinlääkärin määräyksestä sairauksien hoitoon. Monissa muissa maissa eläimiä voidaan lääkitä ennaltaehkäisevästi antibiooteilla ja vaikuttaa eläinten kasvuun hormoneilla.
Kotimaisen lihan alkuperä voidaan jäljittää aina tuotantotilalle asti. Monet tilat Thorsvikin tapaan harjoittavat myös suoramyyntiä: tällöin asiakas voi ostoksilla nähdä ne olot, joissa eläimet kasvatetaan.
Pihviliha tarkoittaa kaikkea lihaa, joka liharotuisesta naudasta saadaan. Lihakarjaa kutsutaankin myös pihvikarjaksi. Arvokkaiden ja tuttujen fileiden lisäksi eläimestä voidaankin hyödyntää kaikki ruhonosat. Jokaiselle osalle on oma, sen parhaat puolet esiin tuova suositeltava valmistustapa ja kypsennysaika.

 

Emolehmä kasvattaa oman vasikkansa

Lehmä poikii kerran vuodessa vasikan, ja kantaa vasikkaansa noin yhdeksän kuukautta. Liharotuisia lehmiä kutsutaan emolehmiksi, koska ne hoitavat ja imettävät omaa vasikkaansa pitkään, kuudesta kahdeksaan kuukautta. Thorsvikissa lehmät poikivat keväällä ja viettävät laidunkauden vasikan kanssa yhdessä. Emoltaan ja laumalta vasikka oppii naudan elämästä, esimerkiksi lauman käyttäytymissääntöjä ja mitä sopii syödä.
Syksyllä laidunkauden päättyessä vasikka ja lehmä vieroitetaan toisistaan. Thorsvikissa vieroituksen apuna käytetään nenäläppiä, jotka laitetaan vasikoille ennen varsinaista vieroitusta: lappu estää utareelle pääsyn ja vasikka oppii hakemaan ravintonsa muualta, viettäen silti aikaa emonsa kanssa. Sisäruokintakauden naudat viettävät pihatossa: tiineet lehmät, sonnit, sonnivasikat ja lehmävasikat kaikki omissa ryhmissään. Keväällä syntyvät taas uudet vasikat, ja vuodenkierto jatkuu.

 

Laiduntava lihakarja hoitaa maisemaa

Suomalainen lihakarja käyttää ravintonaan pääasiassa nurmirehua. Nurmea voidaan kasvattaa sellaisilla pelloilla, jotka eivät sovellu ihmisten ravinnoksi sopivien viljojen tai kasvien tuotantoon. Nurmen viljelyllä on monia positiivisia vaikutuksia ympäristöön: se esimerkiksi vähentää maan eroosiota, pitää huolta maan rakenteesta ja ylläpitää maan hiilivaroja. Se myös vähentää peltomaan typpipäästöjä.
Tämän lisäksi lihakarja laiduntaa usein luonnonlaitumilla ja pitää samalla auki uhanalaisia perinnemaisemia eli perinnebiotooppeja. Näille alueille on aikojen saatossa kehittynyt monimuotoinen luontoympäristö, jonka kasvi- ja eläinlajisto on riippuvainen laidunnuksesta. Laiduntaminen on naudoilla myös lajinomaista käyttäytymistä ja karkearehu märehtijän ensisijainen ravintolähde.
Thorsvikin karja laiduntaa toukokuusta lokakuuhun sekä luonnonlaitumilla että nurmilaitumilla, ja syö talvella omilta pelloilta kerättyä rehua.

 

Sanastoa

Sonni = urospuolinen nauta
Lehmä = vähintään kerran poikinut naaraspuolinen nauta
Vasikka = alle 8 kk ikäinen nauta
Emolehmä = liharotuinen lehmä
Hieho = naaraspuolinen nauta, joka ei ole vielä poikinut
Härkä = kastroitu uros; käytetään usein ruokalistoissa nimityksenä naudanlihalle, mutta Suomessa ei kasvateta härkiä
Pihviliha = liharotuisen naudan eli pihvikarjan liha
Marmoriliha = liha, jossa on reilusti lihaksen sisäistä rasvaa
Raakakypsytys = alhaisessa lämpötilassa lihan mureuttaminen
Pihatto = navetta, jossa eläimet voivat liikkua vapaasti, olemassa sekä lämmitettyjä että lämmittämättömiä
Perinnebiotooppi = perinnemaisema, johon on kehittynyt pitkäaikaisen laidunnuksen myötä oma kasvi- ja eläinlajisto

Lisää tietoa

Pihvikarjaliitto
Suomen Hereford ry
American Hereford Association
Luonnonvarakeskus Luke – FootprintBeef
WWF – Luonnonlaidunliha